Retkeily- ja ulkoiluvarusteiden vuokraus netistä

Lappi, maisema, luminen, kevät

Peltonen Metsä Skin, pitokarvapohjalla

Pituus 270 leveys 7 cm, pinta-ala yhteensä noin 0,375 m2

Retkivuokraamon Tommi ja Juho päättivät osallistua umpihankihiihdon MM-kisoihin helmikuussa 2020 ja kääntyvät puoleeni tulevien suksivalintojen osalta. Suksilla pitäisi siis olla riittävästi kantopintaa ja matkan tulisi taittua sujuvasti. Perehdyttyäni asiaan mietin lähinnä kahta vaihtoehtoa, joko Järvisen Lapponia ja Peltosen Metsä -suksimallia. Päädyin suosittelemaan Peltosen Metsä Skin -suksia sen vuoksi, että tuolloin Järvisellä ei ollut tarjota skini-versiota. Peltosen ja Järvisen toinen olennainen ero on myös paino, Peltoset tuntuivat käteen huomattavasti kevyemmiltä kuin Järviset. Tästä ei liene haittaa hiihtäessä pari päivää erämaassa. Skini-versiossa on muutamia etuja verrattuna perinteisempiin suksiin. Pito on aina mahdollisimman hyvä, eikä voiteluun tarvita niin kovaa asiantuntemusta eikä niin suurta määrää välineitä kuin tavallisiin suksiin.

Siteiksi valittiin hyvien aiempien kokemuksien myötä Rottefella BC -maastohiihtositeet ja BC Boots Alpina Alaska -monot. 

MM-kisojen lähestyessä selvisi, että ensimmäisen kisapäivän aikana olisi tavallinen muutaman asteen pakkaskeli ja toisena päivinä olisi lauhaa, lämpötila jopa nollan yläpuolella. Ohjeistin pojat suojakelin voiteluun ja annoin mukaan keliin sopivaa nestemäistä pikavoidetta ja suihkutettavaa skinien hoitoainetta. Näillä tulisi sukset käsitellä ensimmäisen hiihtopäivän jälkeen toisen hiihtopäivän keliä varten.

Nuoret sankarit selvisivät MM-kisojen koettelemuksesta hyvin ja olivat erittäin tyytyväisiä suksiinsa. Kertoivat mm. nähneensä monien kanssakilpailijoidensa suksien pohjassa runsaasti paakkuuntunutta lunta. Osa joutui jopa keskeyttämään kisansa tämän johdosta. Kuten tiedossa on, pitovoitelu voi olla aikamoinen ongelma moisella nuoskalumella. 

Hyvät hiihto-ominaisuudet

Kalhun pohjassa olevan skinin ansiosta pito ei lopu kesken, ja esimerkiksi vuorohiihto onnistuu hyvällä kelillä mainiosti. Potku voi olla hyvinkin voimakas ja silti pito riittää aina. Mäkien kiipeäminen onnistuu ja pitkien suksien kanssa ojista selviää usein yksinkertaisesti hiihtämällä niiden yli. 

Olen käyttänyt näitä sivakoita viimeksi metsästykseen latvalinnustuksessa tammikuun pakkasilla. Peltosilla hiihtäminen metsässä on nautinnollista liikkumista erämaassa, kaverina pohjanpystykorva ja selässä SAKOn Riihimäen tehtaalta tuotettu tarkka metsästysväline. 

Peltosen Metsä Skin -välineet ovat ykkösvaihtoehtoni latvalinnustukseen ja muuhun talviseen metsästykseen helpossa maastossa.

Hyvää

Hiihtäminen yhdellä sauvalla onnistuu helpossa maastossa. Sopii myös jousimetsästäjän käyttöön em. rajoin. Skinien pidon ansiosta aseen käsittely on helppoa ja turvallista. 

Huonoa

Näillä pitkillä suksilla ei kannata mennä haastaviin mäkiin hankalassa metsämaastossa. Risukkoisessa ryteikössä nämä eivät myöskään ole kätevät välineet. Sukset eivät sovi Hiluxin perään, mutta sopivat juuri ja juuri suksiluukulla varustettuun keskikokoiseen citymaasturiin tai täysikokoiseen farmariautoon. 

Kehitettävää

Metsä Skin sukset on huippuunsa kehitetyt välineet umpihankeen ja tasaisiin maastoihin. On vaikeaa keksiä näistä parannettavaa. Ehkä kaksiosainen skini toisi lisää suuntavakavuutta joillakin keleillä. Olin havaitsevani, että pehmeässä lumessa suksen kärki ei ehkä nouse niin herkästi lumen pinnalle kuin mahdollista.

Lisää artikkeleita metsäsuksista täällä